Pikainen postaus viimeaikaisista löydöistä ja ompeluksista.
Ensin vaikka ne ompelukset. Aleksille paitoja paitapulaan. Olen niiiiin kyllästynyt kauppojen vaatevalikoimaan pienten poikien osastolla, joten tässä hieman helpotusta (ja lisää on tulossa).
Kaava edellenkin siitä ainokaisesta OttoBre- lehdestäni, kangas Lasten Metsolan ihanaa APILA joustofroteeta.
Samoisilla kaavoilla syntyi leijonajoustiksesta KENGURUTASKU -paita. Tasku omaa pikaista soveltamista.
Pakkohan näistä ihanuuskankaista oli pipojakin saada. Tälle mallille hattu liian suuri, mutta idea lienee selviää. Tämä apilainen syntyi Aleksille.
Toinen apilainen ja vaaleanpunainen pilvinen naapurin Ihanille Ipanoille synttäripakettiin. Piponompeluhurmoksessa niitä syntyi myös muutama ylimääräinen, jotka naputtelin huutonettiin myyntiin. (Linkitän huutiskohteeni tuohon sivupalkkiin kunhan ennätän.)
Sitten muutama herkkulöytö.
Reiman oranssi fleecehaalari Tuulille 2e, nallehattu 1e ja Reiman tumput 1e, kaikki tulevaan talveen. Oranssi-ruskea velourhaalari koossa 80, hintaa 2e.
Norsuvelourmekko, hinta aivan kipurajoilla, 4e. Sorruin kuitenkin ostamaan, sillä aiemmin huutiksessa kyttäämäni meni aivan ylihintaiseksi ja jäi huutamatta. Bamsebody 2e.
Valkeapohjainen vauvan pussilakana, uudenveroinen, 2e. Ja ihastuttavaa pupukangasta 0,30e hintaan, mutta harmikseni vain tyynyliinallisen verran. Poikaselle pääsee käyttöön, kunhan keksin siitä jotain ihanaa ommeltavaa.
Tuulille IHANUUS toppis ensitalveen. Myyjä sattui onnekseni paikalle, ja sain tingittyä hinnasta 5e pois kaikkinen selityksineni. Hintaa jäi 15e. Samaiselta reissulta tarttuivat mukaan myös mustat loistokuntoiset Kuomat ensitalveen kahdella eurolla.
Mummini ilahdutti minua tällä löydöllään. Kahdeksan litran karhupurkkiin viriteltiin Poikasen kanssa aamusta hieman valoa. Vaikka kuuseenhan nämä Aleksin mielestä olisivat kuuluneet.
Ihanaa, kohta saa ihan oikeasti alkaa suunnitella joulukoristeita paikoilleen. Kalenteri tosin odottelee vielä ompeluaan. Arvonnankin ajattelin ennen joulua järjestää, vaikka sen kunniaksi, että blogillani on jo toinen virallinen lukija ;D.


Pipot on tosi kivoja, ja tuo apila kangas on aika houkuttelevaa.
VastaaPoistaIhana tuo norsumekko ja hinta ollut tosiaan kipurajoilla. ;)
Täällä joulua myös odotelleen kovasti. Tahtoisin jo laitella vähän valoja, mutta yritän vähän vielä malttaa mieltä.
Pikkujouluihin varmaan sitten täys joulu jo päällä. :D Kuusta vaille valmis. :D
Tuo apilakangas alkaa koukuttamaan yhä enemmän, kun näkee valmiita tuotoksia siitä. Vielä olen malttanut mieleni.. Mukavan näköisia paitoja!
VastaaPoistaKivoja ompeluksia sinulla täällä!
VastaaPoistaIhanat värit tuossa leijonajoustiksessa, nyt kyllä houkuttaa... Onko tuo pinkki pilvi joustofroteeta? Jos on niin näkyykö siitä paljon valkoinen pohjaväri läpi vai onko laatu parantunut alkuperäisestä?
hanna: pikkujouluja odotellessa :)
VastaaPoistaaajuska: tuo apilakangas on aiva mahtavaa. koskaan ennen en ole metriä raaskinut noita kallita kankaita ostaa, mutta nyt oli pakko. saapi molemmille ipanoille ommeltua ja vähän enemmänkin :)
TanttaRalla: leijonajoustis yllätti positiivisesti. pinkki pilvi on joustista myös ja laatu ei kyllä mielestäi ole parantunut, valkea paistaa läpi hieman muttei niin häiritsevästi kuin esim. aiemmin ompelemassani ruskeassa piparikukassa.
mukava kun uusia kommenteja on alkanut tulemaan, piristää kummasti :)
Ihania ompeluksia ja hyviä löytöjä. Tuo puputyynyliina on ihana. =)
VastaaPoistaMeillä oli tuota samaa pupukangasta, Antin lapsuuden lakanat. Olivat vain hieman rikkonaisia, joten niistä tehtiin tyynynpäällisiä.
VastaaPoistaJa edelleenkin ompeluksesi ovat valloittavia!
kiitos :)vitsit kun löytäisikin tuota pupua isomman palasen, keksisin siitä vaikka mitä ihanaa ommeltavaa.
VastaaPoistaTäältähän se kangas löytyi, toivottavasti tarkoitettiin samaa kangasta ja saadaan vaihtarit aikaiseksi <3
VastaaPoista