Ollaan yritetty tehdä kotiin kevättä. Kaappeja on siivottu ja turhat ovat joutuneet kirppikselle. Kaappeja on myös täytetty tarpeellisella ja ajankohtaisella. Muutama kevätvaate vielä puuttuu, jokaiselta.
Joka päivä yritän puuhata kovasti, sillä olen varma, että kohta meilläki oksennetaan. Niin paljon tuota tautia lähipiirissä liikkuu. Joten nyt tehdään, kun kyetään.
Poikasen kanssa istutetiin kasveja. Tai yrttejä, mitä lie. Salaatti kaupan hyllyltä, yrittää jatkaa kasvuaan keittiötölkissä..
Ruukut kaapin perukolta ja hauskat kyltit Tokmannilta, euron kappale. Niin ja en muistanutkaan kouluajoilta kuinka vaikea liidulla on kirjoittaa kauniisti. Jossain vaiheessa luovutin ja nuo saavat kelvata.
Nämä ei nyt ihan kevääseen ole, mutta en malta olla esittelemättä. Koska aiemmat mekot ovat Tulppulaiselle ensikesänä vielä hieman suuria, niin hurautin tämmöiset.
Tällä kertaa omalla kaavalla, jokin aikaa sitten kirpuilta kotiutuneesta tyyyliinasta. Mukavan herkullinen väriyhdistelmä.
Päätin myös uhrata Mikkelistä löytämäni puputyynyliinat, mitäpä noita jemmaamaan, kun nipinnapin riittivät 86cm mekkoseen. Ja pakko oli saada pupua ylle jo tänäkesänä!
Samalla kaavalla kuin ylempi, helmaan ripaus kierrätyspitsiä. Varsin söpöinen mekotus!
......................................................
Tuossa kangaskaapin penkojaisissa löytyi joutava pala mustaa Metsolan autojoustista. Tarkkoja mittoja en nyt tähän hätään jaksa laitella, mutta ainakin tuommoiseen 116cm paitaan siitä saisi selän ja miehustan. Mikäli kiinostaa, niin mittaan tarkemmin :). Niin ja vaihdossa voipi tarjota jotain vastaavaa kuviollista, myös trikoo ja velour kiinnostavat.
MUOKS. autojoustis meni jo :)
Heips.
......................................................
Tuossa kangaskaapin penkojaisissa löytyi joutava pala mustaa Metsolan autojoustista. Tarkkoja mittoja en nyt tähän hätään jaksa laitella, mutta ainakin tuommoiseen 116cm paitaan siitä saisi selän ja miehustan. Mikäli kiinostaa, niin mittaan tarkemmin :). Niin ja vaihdossa voipi tarjota jotain vastaavaa kuviollista, myös trikoo ja velour kiinnostavat.
MUOKS. autojoustis meni jo :)
Heips.
Minua kiinnostaisi tuo autojoustis!
VastaaPoistaVaihtareita voit tulla penkomaan tuolta minun kaapeista =)
Voi miten suloinen mekkonen ja aivan ihana kangas!! Saisikohan sitä itsekin tänä vuonna jotain purkkeihin istutettua... tuppaa aina jäämään ajatusasteelle ;)
VastaaPoistaVau miten kivat mekot! Minä ei ole viherpeukalo, jopa kaktukset osasin tappaa (meillä ei ole yhtäkään kukka!)...
VastaaPoistaOih, miten ihania mekkoja! <3
VastaaPoistaSamanmallinen mekko työnalla :) Tuo vihreä on aivan hitsin hieno!
VastaaPoistaOnpas ihania mekkoja :)
VastaaPoistakiitos kommenteistanne :)
VastaaPoistakewa: sama vika täällä, tuskin noistakaan istutuksista mitään tulee :D
Katinka: vitsit, mitenkähän en edes älynnyt tarjota sinulle! ajattelin varmaan, että kyllähän nyt sinun mymmenistä kangaskaapeista nyt autoa löytyy :D ja tulen penkomaan.