Jälleen kerran innoittajana toimi Ruttunutun blogi ja meillekkin liihotteli pöllöhattu. Omalla ohjeella, pylväillä virkattu pöllönen valmistui Novitan Kelo-langasta. Muut osat myös virkattu ja materiaaleina mitä vaan sattui löytymään.
En omi hattua itselleni, vaan poikaselle sen ajattelin. Malttamattomana en vaan jaksanut odottaa poikasta kotiin mummolasta, vaan oli pakko päästä postaamaan. Tuulille olisi aikomus vielä samantyyppinen väkertää.
Kirpuilta Ruskovillaa meidän pienelle vilukissalle. 3 euroa maksoivat, uusien arvoa en tiedä, joten osaa sanoa olivatko suuri löytö.
Tiedättekö sen tunteen, kun haluaa jotain aivan kamalasti, muttei siihen ole varaa ja ajattelee unohtavansa koko asian?
Entä tiedättekös sen tunteen, kun marssii kirpparille ja ensimmäisenä osuu silmään, jotain kauan kaivattua? Samalla alkaa nostella kaulahuivia suun eteen peittääksen sellaisen idioottimaisen hymyn. Minäpäs tiedän.
Löysin itselleni Caterbillarit, hyvässä kunnossa ja minun koossa! Hinta 6euroa. Suojasin kenkulit vielä sävyttävällä aineella ja ne tosiaan ovat kuin uudet. Jostakin tämä voi tuntua ihan hölmölle, mutta minä en voi vieläkään käsittää tätä tuuria :D
Onkos sinulle sattunut jotain vastaavaa?
Tarjotin 1e ja purkki 1,50e, sopivasti kotiutuivat jouluksi.
Jättiläispiparipurkki 4e. Tämäkin tuli kyllä niin tarpeeseen.
Fidalta kotiutin lastenhuoneesen kirjahyllyn (15e), sopivan pikkuruinen tuohon muutaman neliön huoneeseen. Tuli todella tarpeeseen, varsinkin kun kuuntelee montako pakettia noille ipanoille on lauantaina tulossa... Myyjä hehkutti moderneja vetimiä, minä totesin, että ne siitä ensimmäisenä kyllä lähtevät vaihtoon. Isäni jemmoista löytyivät sopivat puiset, hieman vaan väriä pintaan. Kaappiressukka on entisen omistajan toimesta maalattu vain ulkoapäin. Jospas tuossa joulun jälkeen maalaisi sen toiseen kertaan ja jotain lapsenmielistä siihen voisi keksiä myös. Saapas nähdä.
Mummoja ja ukkeja ilahdutettiin poroilla.
Kuten jäljestäkin voi päätellä, niin kolmevuotiaan jalan jäljen painaminen on paaaljon helpompaa kuin puolitoistavuotiaan käden... Kiitos tykätystä kortti-ideasta menee ystävälleni.
Sukulaisia muistettiin paperimassasydämillä.
KIITOS MYÖS TEILLE LUKIJOILLE
K I U K K U I I T A N KULUNEESTA VUODESTA
Ja oikein ihanaa J O U L U A !
Vitsit mitä löytöjä, mikä pipa ja mitkä kortit! Lämpöistä joulua sinne teillekin <3
VastaaPoistaHih, pakko myöntää, että aina ihanat retrokangaslöydöt saavat minussakin aikaan tuon tunteen.. :) ja jos näkee kankaan tai vaikka verhot jo kauempaa, niin hirveän hädän kanssa pitää äkkiä kiitää kankaan luo.. hölmöä sinänsä.. :)
VastaaPoistaOikein mukavaa joulua!
Kivoja löytöjä =) Löysin juuri blogiisi toisen blogin kautta. Ajattelin jäädä seuraamaan.
VastaaPoistaRauhallista Joulua! Kyllä on taas ollut onni matkassa kirppareilla, tuntuu että hyviä löytöjä Sinä aina teet!!! Kaappi on makea, jotain kuvia oveihin ja a'vot!!!
VastaaPoistaIhan mahtavat nuo caterpillarit :) siis ihan loisto löytö. mä tänä vuonna päätin että ostan itelleni unelma kengät, CATin saappaan karvavuorella, ovh elloksella 169 euroa, mutta merkkivaatealesta sadalla eurolla, kalliit kuin mitkä mutta saa luvan kestää vuosia.
VastaaPoistakiitos kommenteistanne :)
VastaaPoistatiia: kiva että jäät mukaan, toivottavasti kestät matkassa :)
kewa: jotain kuva tuohon olenkin jo pähkäillyt. täytynee aluksi testata tuonne kaapinovien sisäpuolelle :D ja kyllä voin myöntää, että löydöt ovat kivoja, tosin pari vuotta taaksepäin olivat vielä kivempia (löytyy vahasta blogista). ja tuolla on monta kuvaa vielä koneella, joulun jälkeen voiskin tehdä taas kirppispläjäyksen.
vauvakuume: on tosiaan hintaa noilla CATeilla. mutta nää oli niin tän talven pakkosaada-listalla täälläkin :)
Ihana pipo! Ottaiskohan sitä projektiksi opetella vihdosta viimen virkkaan kunnolla.
VastaaPoistaMulla kävi tänään kirpalla tuuri, oon kerran nähnyt jollain ihmisellä ihanat housut ja jossain verkkokaupassa taisin ne bongata sittemmin hirmuseen hintaan. Tänään ne odotti mua kirpalla 2€ hintaan ja just sopivan kokosina, olin onnellinen :)