Niinpä niin. Kuinka äiti ei taaskaan osannut lukea neljäpuolikkaan ajatuksia, vaan yllätti poikansa väärän värisellä tipusella.
Pientä uhkailua kirppispöydällä ja kyllä se siihen sitten rakastui ;). Malli oma ja toteutuskaan ei ihan minun silmää miellytä. Ihan hauska hattu silti. Lankana pipossa seiskaveikka ja silmätsunmuut jotain ylijäämä lankoja.
En ole koskaan ollut hyvä virkkaamaan, mutta nyt halusin opetella ihan ohjeen kera. Ja sehän olikin ihan helppoa (ja todella koukuttavaa)! Turkoosilla yllätin äitini ja ruskealla mummoni. Turkoosia kudetta jäi sen verran yli, että meidän vessa saattaa saada uuden maton... Ohje taisi olla Kangasaitan ja kuteena trikoo.
Kirpuilta ei tunnu löytyvän m i t ä ä n , vaikka melkein joka aamu pikaisen kierroksen ennätän jonnekkin kirpparille ennen töitä tehdä. Nämäkin löydöt ovat kuukauden ajalta kertyneitä. Ylemmän kuvan tunika ja tyynyliina yhteensä 3e, leijonapotkarit fb-kirpuilta Tuulin nukelle.
Alemman kuvan puput ehkä hieman parantavat mieltä kirppuilun suhteen. Kahdella eurolla priimakuntoinen aluslakanallinen pupuja! Ja pessimisti harmitteli heti, että miksi näiden piti olla keltaisia... Lopulta tunsin kuitenkin piston sydämessäni ja olin tyytyväinen :).
Kiitos kivoista kommenteistanne! Tää yrittää malttaa vielä viikon töissä, tällä opiskelemaanlähtöjännityksellä siitä tulee pitkä viikko...
Jos osaisin puikkohommia, niin tekisin moisen lakin meidän fanille! Tuo olisi äidinkin mieleen!
VastaaPoistaHienoja virkkauksia!
VastaaPoistaJa aivan ihana tuo pupulakana, tahtoisin juuri keltaisen ;) mutta ei ikinä ole tullut vastaan, missään värissä! Mahtava löytö!
Oi ihana pipo ja mahtavia mattoja! :D
VastaaPoistaMulla on myös kirjanmerkeissä tuollaisen virkatun maton ohje. En vain osaa virkata, joten kynnys aloittaa on melko korkealla. Mutta rohkaisevaa kuulla, että onnistuu aloittelijaltakin.
VastaaPoistaTosi hieno pipo! Ja nyt kun tuon teit, niin eihän sitä tiedä vaikka ilmestyis niitä muitakin lintuja pipovalikoimaan :)
VastaaPoistaMeillä oli lapsena tuommonen vihreä pupupussilakana! Hyvä löytö, erittäin hyvään hintaan!
Ihanat matot, turkoosi on herkku :) Ja kyllä vaan kelpais mullekin toi pupulakana!
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaEttä sä osaat! Hienoja.
VastaaPoistaVoi vitsi että upea "änri bööts", kuten meidän 3v ain sanooo :D
VastaaPoista