Onkohan täällä enää ketään? Jos lukijoita vielä löytyy, niin pyydän anteeksi, sillä viimeisin postaus on tehty elokuussa! Tekosyitähän löytyy. Rankka syksy alkaneiden opiskelujen vuoksi, yliopiston ja kodin välinen 80km välimatka, jota sitkuttelen miltei päivittäin, remontti kotona ja omien elämäntapojen parissa, pääsykokeisiin lukeminen (ja niissä onnistuminen, minusta tulee kässänopen lisäksi myös luokanope, jeij!) sekä myös jotain hieman pienempiä bloggausaikaa vähentäviä tekijöitä.
Olen kuitenkin huomannut blogin olevan minulle tärkeä, joten alan elvytyspuuhiin. Jotain pientä olen saanut aikaiseksi, mutta kouluhommat vievät melkoisen tehokkaasti kaiken "ylimääräisen" ajan. Opiskelen käsityönopettajaksi, mutta minulla ei ole enää aikaa tehdä käsitöitä. Nice.
Molemmille lapsukaisille on siis syntynyt aivan perusvaatetta, suurempaa ajatusta vaativiin projekteihin ei ole löytynyt aikaa. Mutta olen silti ihan tyytyväinen aikaansaannoksiini. Kirppareillekkaan en ole juuri ennättänyt vaan keskitän kirppistelyyn varatun ajan nykyisin kuntosaleiluun ja muuhun liikuntaan. Kyllä minä niillä silloin tällöin pistäydyn, mutten samoissa määrin kuin ennen. Onneksi on kuitenkin ihania ystäviä, jotka pitävät silmänsä auki ja minut mielessään kirppareita kierrellessään tai päästävät minut tyhjennystä vailla olevaan mummolaansa hakemaan turvaan tavaroita, jotka ovat joutumassa kaatopaikalle!
Kaatopaikkakohtalolta pelastin:
Ihana jalkalamppu.
Vielä ihanampi sienijakkara.
Arabian kannun sekä ottimia ja alusen kahvipöytään. Leipälautaset minulle jemmasi ystäväni kirpparikierroksellaan.
Vanhan roosan värinen, mukavasti kulunut puutuoli pelastettu myös ystäväni mummolasta.
Aiemmin mainitsin, että kotikin on kokenut pienen pintaremontin. Uusimme lattiat, listat ja hieman seiniä. Lisäkuvia voitte saada siivouspäivänä ;)
Heippa!
Ihania ompeluksia kertakaikkiaan :)
VastaaPoistaJa täällä notkutaan odottamassa :)
On ihan luonnollista, että kun on jaksettava ja ehdittävä oikeassa elämässä paljon eri asioita ja uutta, niin täällä jää vähemmälle. Uskon saman ilmiön purevan itseeni syksyllä, ja paniikinomaisesti bloggaan nyt joka asiasta ;)
Ja nuo pelastetut tavarat! IHANIA! :) Tuoli, sienitatti, astiat...oivoi!
kiitos piristävästä kommentistasi ja kiva, kun olet jaksanut roikkua mukana! nuo kaatopaikkapelastukset olivat kyllä mahtavia, aivan henki salpaantui, kun näin tuon jakkaran :D
PoistaKivoja ompeluksia! Ja tosi kiva, että päätit taas blogata! :D Itsekin välillä kamppailen oman blogini kanssa, kun intoa riittäis, mutta aika ja jaksaminen välillä vähissä...
VastaaPoistaJa onnea opiskeluihin! :D
kiitos! :)
PoistaNo täällähän sitä lymytään edelleen! :) Aivam mielettömän suloisia vaatteita, kaikkea sitä voikin olla! <3 Ja nuo kaatispelastukset... *pökr*
VastaaPoistahyvä, että olet matkassa vielä! ja niinhän se menee, toisen romu on toiselle aarre :)
PoistaIhana sydänmekko, ihana sydänjakkara ja ihana vilautus uudistuneesta kodista. Onnea opintoihin ja uuteen elämäntapaan!
VastaaPoistaJään odottelemaan jatkoa. Omassa blogissakin on vietetty hiljaisempaa eloa sen jälkeen kun lopetin kestovaippaompelut, palasin töihin, aloin pitää huolta lasten lisäksi myös itsestäni. Sellaista se on, aina ei vaan ehdi kaikkea.
kiitos kommentistasi! meilläkin on jo kestovaippailut takanapäin ja minulla on sitä touhua oikeastaan ikävä. se oli mun harrastus! :D
PoistaHienoja ompeluksia ja hienoja pelastuksia :) Kiva kun olet palannut, toivon sinulle tsemppiä opiskeluun :)
VastaaPoistakiitos! :)
PoistaTäällä ollaan vielä:) Kivoja vaatteita ja kylläpä sulla on monta rautaa tulessa!
VastaaPoista:) onneksi osa projekteista on jo ohitse ja elämäntapamuutoskin alkaa olla jo selkärangassa. välillä ihmettelen itsekkin, kuinka alkuvuodesta selvisin.
PoistaOi miten ihania vaatteita olet ommellut! Ja tervetuloa takaisin blogimaailmaan :) voi mitä aarteita olet saanut pelastettua itsellesi!
VastaaPoistakiitos kommentistasi :)
PoistaKiva, että jatkat! Tsemppiä opiskeluihin edelleen. Ja jos on morkkis kirjottamattomuudesta, niin käyppä vilkaisemassa mun blogia. Ei loista kirjoitustiheydellä sekään. :D T: Laura kässänope-luokanope :)
VastaaPoistakiitos! ei sitä kaikkea ennätä :)
PoistaEi täältä olla mihinkään karattu :) Onnea paljon pääsykokeissa onnistumisessa, sit enää tarvisi päästä ulos sieltä yliopistolta, kun on kerran sisään selvinnyt, eli tsemppiä opiskeluihin!
VastaaPoistakiitos! kyllä minä sieltä mahdollisimman nopeasti yritän valmistua :D
PoistaTäällä ollaan :) Ihania juttuja!
VastaaPoistaIhania vaatteita olet ommellut, ja mitä aarteita oletkaan pelastanut.
VastaaPoista